1960 Swinging Sixties – svengaava Lontoo

Lontoosta tuli 1960 luvulla nuorisokulttuurin ja nuorisomuodin keskus. Taide, musiikki ja muoti ja nuoret tekijät yhdistivät voimansa. Beatles, Mary Quant, Twiggy, Jean Shrimpton, Andy Warhol, The Who, The Rolling Stones… 1960-luku oli samanaikaisesti hedonismin, optimismin, uusien keksintöjen aikaa kuin poliittisen tiedostamisen aikaa. Sota, köyhyys, rasismi ja ydinuhka oli television kautta kaikkien kotisohvalla nähtävissä. Kylmän sodan jännitteet ja vietnamin sota konkretisoi sodankäynnin ja vastustus sotaa kohtaan johti rauhanliikkeiden voimistumiseen. Naisten tasa-arvo lisääntyi taloudellisen riippumattomuuden lisääntyessä ja seksuaalisten asenteiden vapautuessa. Avaruusaika alkoi ja nuoresta Kennedystä tuli Amerikan presidentti.

MOD

1960-luvulla Englannissa vaikutti MOD-kulttuuri. Modit vastustivat vanhaa, tunkkaista ja tylsää brittikulttuuria ja halusivat olla uuden ajan aallonharjalla, jännittäviä, kiistanalaisia ja moderneja. Modit eivät olleet poliittinen vaan hedonistinen, vapautta ja vapaa-aikaa ihannoiva liike. Modien (modernistien) miesten tyyli oli italialais- ja ranskalaisvaikutteista, mannermaista tyyliä, joka poikkesi hyvin paljon englantilaisesta. Daily Mail lehti julkaisi 1963 sarjan artikkeleita “How to Look Mod”.

Modit ihailivat kapeita housuja ja vartalonmukaisia linjoja. Miesten puku oli valmistettu paksusta, laadukkaasta materiaalista ja huolella räätälöity, kravatit kapeita js kengät nauhattomia penny loafereita. Tyylin kehittyessä alettiin käyttää myös urheilullisempia vaatteita, Levi’s farkkuja, pyöräilypaitoja, veneilybleisereitä ja keilailukenkiä. Värit olivat kirkkaita ja rohkeita tai mustaa ja valkoista. Alkuaikojen modien musiikki oli jazzia, rhytm&bluesia ja soulia ja monet heistä ajoivat italialaisia skoottereita, Vespaa tai Lambrettaa. Vaatteita suojaamaan käytettiin yhdysvaltain armeijan parkatakkeja, joita oli Korean sodan jälkeen edullisesti saatavilla.

Naispuolisten modien tyyli oli ns. miehiä miehekkäämpää. Lyhyet hiukset, housut ja paidat yhdistettiin mataliin kenkiin, meikkiä ei käytetty paljon, kun taas monet mod miehet meikkasivat. Myöhemmin mod tyttö, “the queen of mod“, on yhdistetty englantilaisen huippumalli Lesley Lawsonin alias Twiggyn androgyyniin tyylin.

1960s fashion model Twiggy

Mod liikkeessä naiset saivat vahvan autonomisen aseman miesten rinnalla, he eivät enää olleet miehen jatke vaan itsenäisiä, työssäkäyviä, omaa rahaa tienaavia ja ajattelevia yksilöitä.

1970-luvun lähestyessä hippiaate alkoi herätä Englannissa ja modien kenttä jakautui ns. kovanluokan modeihin ja pehmeisiin riikinkukko, peacocks, modeihin, joita olivat erityisesti svengaavan Lontoon, Carnaby Streetin, King’s Roadin, Chelsean modpiirit. Kovanluokan tyyli kehittyi taas Etelä-Lontoon alueella, jossa oli paljon Länsi-intian siirtolaisia, heiltä omaksuttiin lyhyet, tiukat housut ja kapealieriset trilby hatut. Tyyliin lisättiin työläisvaikutteisia elementtejä, kuten Dr. Martens bootsit, henkselit ja lyhyet tukat ns. rude boy look. Heistä kehittyikin myöhemmin skinheads alakulttuuri. Alkuajan kovanluokan modeja kuitenkin viehätti mustien afroamerikkalaisten kulttuuri, he kuuntelivat jamaikalaista ska-musiikkia ja liikkuivat maahanmuuttaja yhteisöissä, länsi-intialaisilla klubeilla, kuten Ram Jam, A-Train ja Sloopy’s. Rasismi tuli liikkeen kuvaan vasta myöhemmin 1970-luvun loppupuolella.

Peacocks, elitistisemmät hedonistisen ja optimistisen svengaavan Lontoon modit jatkoivat tuhlaavaa tyyliään. Mukaan tuli entistä ylenpalttisemmat elementit, runsaat röyhelöt, brokadit, sametit, silkit ja tekoturkikset. Tukka sai olla pidempi, solmiot leveämpiä ja puvut värikkäämpiä. 1970-luvun lähestyessä lahkeet levenivät ja entiset elementit vaatteissa lisääntyivät. Miesten ja naisten vaatteiden eroavaisuudet alkoivat hämärtyä ja vaatteista tuli epämuodollisempia, unisex malleja.

Mary Quantin MINI

Mary Quant
Mary Quant

Mary Quant, brittiläinen muotisuunnittelija, oli ainoastaan 21-vuotias, kun hän avasi ensimmäisen liikkeensä Bazaarin Lontoon Kings Roadille. Mary Quantia pidetään yhdessä ranskalaisen André Courrègesin kanssa minihameen keksijöinä. Quant erityisesti kaupallisti minin ja toi muodin suurille massoille.

Quant osti yhdessä aviomiehensä aristokraatti Alexander Plunket Greenen ja ystävänsä ex-lakimies, valokuvaaja Archie McNairin kanssa Markham Housen, Lontoon Chelseasta, johon avasivat ravintolan Alexander’s ja putiikin Bazaar. Bazaar erosi radikaalisti muista aikakauden vaateliikkeistä, Bazaar oli ei äitien vaan tyttärien liike. Bazaariin tultiin sekä muodin, että elämyksen vuoksi, siellä soi aina äänekäs nuorisomusiikki, asiakkaille tarjoiltiin ilmaisia alkoholijuomia ja kauppa oli usein auki myöhään iltaan. Vaatteet vaihtuivat useasti ja uusia, erikoisia, muotiluomuksia lisättiin valikoimaan ja esiteltiin kekseliäillä ja erikoisilla tavoilla näyteikkunassa ja esillepanoissa. Myös muotinäytöksiä pidettiin liikkeessä.

I didn’t think of the mini as sexual but as an instrument of liberation.

Mary Quant

Minihameet, hotpantsit, ihonmyötäiset ribbipuserot, vartalosukat ja gladiator-saappaat olivat omiaan aikakaudelle, joka käynnisti seksuaalisen vallankumouksen. Seksuaalisuus vapautui niin asenteissa, kuin käytännössäkin, kun e-pillerit ja kondomit tulivat markkinoille ja monissa maissa myös abortti laillistettiin.

Bazaarissa oli lyhyitä hameita, vielä lyhyempiä hihattomia tunikamekkoja, jotka yhdistettiin camparin punaisiin, kanarian keltaisiin, luumunpunaisiin, pullonvihreisiin tai yönsinisiin sukkahousuihin, minimalistiset muodot sopivat ihannoidulle skinny-poikatyttövartalolle. Mekkoihin yhdistettiin erilaisia nappeja, valkoisia irtokauluksia, pvc takkeja sekä kenkiä.

1969 Mary Quant fashion show 1969
Mary Quant gladiator summerboots

Mary Quantin vaatteet olivat ennenkaikkea helposti käytettäviä ja mallit yksinkertaisia, tuoreita, erilaisia ja uniikkeja. Olennaista oli, että vaatteet erottivat nuorison perinteistä ja vanhemmistaan, syntyi erillinen nuorisomuoti, joka ei ollut enää sidottu erilliseen arki- ja juhlapukeutumiseen.

Mary Quantin vallankumous koski myös kauneustuotteita, kasvojen piti sopia asuihin ja toistaiseksi kauneustuotteiden valikoima ja markkinointi oli ollut hyvin vanhanaikaista. Quantin meikkejä sai hauskoissa pakkauksissa, kaikissa sateenkaaren väreissä. Meikit oli nimetty erikoisilla ja hauskoilla nimillä Cheeky, Blushbaby, Jeepers Peepers, Naughty Nails, samoin värit Ginger Pop, Cherry Pop ja Banana Shine, Sultry Sapphire, Evil Emerald, Forever Amber ja Tempting Turquoise.

Quantilla oli oma kiertuebussi, Beauty Bus, jossa esiteltiin Quantin make up -tuotteita, bussin sisustus oli riisuttu ja kustomoitu, pitkät meikkauspöydät, peilit ja pyörivät tuolit mahdollistivat meikkien esittelyn ja naisten muodonmuutokset. Bussi kiersi Euroopassa, Kanadassa, Amerikassa ja Venezuelassa vuosina 1970-1975.

Nobody had considered a colour other than red, pink or vaguely orange for lipstick or that there was colour other than blue and green and possibly purple for eye-shadow, so there was no flexibility and no fun with make-up.

Mary Quant

Carnaby Street Fashion

Svengaavan Lontoon muodin keskukseksi nousi kuitenkin Carnaby Street, Sohon kaupunginosassa ja sen lukemattomat ja vaihtuvat muotiliikkeet. Liikkeet toimivat lähes tehtaanomaisesti, outletmaisina markkinointikanavina, jotka myivät massamuotia suoraan nuorille. Liikkeiden nimet ja markkinointikampanjat olivat kekseliäitä ja erikoisia: Suuria graffitikuvia pop art -tyyliin, villieläimiä, eläviä mallinukkeja ja kolmiulotteisia installaatioita, kuten liikkeen ikkunasta puoliksi ulos ajettu auto.

Carnaby Streetillä vaikuttavia liikkeitä olivat mm. I Was Lord Kitchener’s Valet, Lady Jane, Lord John, Mates, Carnaby Cavern, Gear, Cranks, His Clothes, Mod Male, Arden, His & Her Clothes and Their Records. Carnaby Street edusti vaihtoehtokulttuuria, yhdisti nuorisomuodin, taiteen, musiikin ja median. Carnaby Street oli maaginen paikka, liikkeissä saattoi koska tahansa törmätä aikakauden merkittäviin poptähtiin Eric Claptoniin, Mick Jaggeriin, The Beatles tai The Who yhtyeen jäseniin, mm. Jimi Hendrix osti I Was Lord Kitchener’s Valetista kuuluisan husaarin takkinsa.

Jimi Hendrix
I was a Lord Kitchener’s Vallet

BIBA

Barbara Hulanicki & BIBA

Biba oli 1960-luvun ikoninen vaatemerkki, joka laajeni kattamaan lifestyle tuotteita kosmetiikasta kodintuotteisiin. Barbara Hulanicki aloitti yrityksen mainosalalla työskennelleen miehensä Stephen Fitz-Simonin kanssa postimyyntiyrityksenä Biba’s Postal Boutique. 1964 Daily Mirrorin mainoksessa oli Hulanickin vaaleanpunainen Gingham -kuvioinen mekko, yhteensopivalla päähuivilla. Samanlaisessa mekossa oli ranskalainen näyttelijätär Brigitte Bardot mennyt naimisiin näyttelijä Jacques Charrierin kanssa. Mekkoa myytiin päivässä 4000 kappaletta ja kokonaisuudessaan 17 000 kappaletta. Tämä mahdollisti ensimmäisen kivijalkamyymälän avaamisen Lontoon Abingdon Roadille, Kensingtoniin neljä kuukautta myöhemmin.

Biban sisustus oli tumman sininen yhdistettynä William Morrisin kuvioituihin verhoihin, Tiffany tyyliset lamput loivat tunnelmallisen valaistuksen, isoissa vaaseissa komeili strutsin sulkia ja ja pop musiiki soi taustalla. Hulanicki yhdisteli suunnittelussaan elementtejä art nouveausta rock’n rolliin, eteerisiä maximekkoja, korkeavyötäröisiä tiukkoja minimekkoja, mokkasaappaita, väreinä dirty pink, brick dust, sage green, aubergine ja chocolate sekä ylisuuria asusteita, höyhenpuuhkia, päähuiveja ja turbaaneja.

Bibasta tuli 1960-luvun symboli. Biban asiakkaita olivat etupäässä nuoret, kauniit ja superlaihat naiset mm. Twiggy, Edina Ronay, Patti Boyd, Julie Christie, The Supremes, Sonny and Cher, jopa prinsessa Anne vieraili kaupassa säännöllisesti.

My ideal customers were postwar babies who had been deprived of nourishing protein in childhood and grew up into beautiful skinny people: a designers dream. I didn’t take much of them to look outstanding.

Barbara Hulanicki

Biba jatkoi tuotevalikoimansa laajentamista ja suurin Biba liike avattiin 1973. Suuri viisi kerroksinen Art Deco -tyylinen tavaratalo, jonka sisustus sai innoituksensa 1930-luvun Hollywoodista. Glamourissa ei oltu säästelty, lasten osastolla oli karuselli, musiikkiosastolla ylisuuri levysoitin, Hulanickin Tanskandogin Othellon jättifiguuri koiranruokaosastolla, eksoottisia kasveja, flamingoja, pingviinejä, näyttävällä, värikkäällä kattovalaistuksella oleva Rainbow Room ravintola, jossa saattoi spotata julkkiksia ja ylellinen kattopuutarha terassi, iltapäiväteen tai coctailin nauttimiseen.

Twiggy Rainbow Room BIBA

Biba myi munakoison värisiä jääkaappeja, art deco tyylisiä mattoja, musta-kulta kuvioisia tapetteja ja Biban päivällisastiastoja. 70 prosenttia tuotteista oli Biban omia tuotteita ja Biba logosta itsestään tuli ikoninen, joka painettiin papupurkista shampoopulloon. Biba ei ollut vain tuote vaan elämäntapa.

Biba Homeware
Biba Makeup

Ennen pitkää Hulanicki ja hänen miehensä ajautuivat suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ja Biba pelastettiin Dorothy Perkinsin ja Dennis Dayn ostettua 75 prosenttia yhtiöstä. Biba Ltd ei toiminut enää Hulanickin toiveiden mukaan, taiteellinen ja taloudellinen johto eivät sopineet yhteen ja useiden erimielisyyksien jälkeen Biba suljettiin 1975. Biban uudelleen lanseerausta on yritetty useita kertoja jälkeenpäin, ilman suurempaa menestystä, ensimmäisenä 1977 ja viimeisimpänä House of Fraser osti yhtiön vuonna 2009.

Haluatko lukea lisää